Monthly Archives: tammikuu 2017

Frank Kappas kertoo kuulumiset:

Tulin juuri opettamasta Oslon joogafestivaaleilta. Mikä ihana tilaisuus kokeilla ja nähdä erillaisia joogamuotoja ja joogaopettajia. Festivaalin järjestäjä Jannicke muutti Osloon kouluttauduttua joogaohjaajaksi ja halusi oppia tuntemaan muita joogaohjaajia. Hän haastatteli ja kirjoitti artikkeleita heistä lehteen ja näin tutustui hyvällä tavalla eri joogaopettajiin. Festivaalissa hän kutsui opettajat kaikki yhdessä opettamaan ja kaikki tuotto käytetätään Sri Lankan Orpokodin hyväksi. Minusta tämä vain on yksi hyvä esimerkki kaata enakkoluuloja eri joogamuotojen väliltä ja luoda avoimuutta.

Ihanaa Ying yogaa sellonsoiton väreilyssä, jivamuktijoogaa, suklaajoogaa, mutta mieleenpainuvin oli gansterijooga. Alexsander Medin on opettanut vankiloissa pitkään modifoitua Astangajoogaa ja kouluttanut siellä ohjaajia. Saimme nauttia neljän vangin epävarmasti yhdessä ohjaamasta ja avustamasta joogatunnista. Oli ihana harjoitella ja se tunnelma oli loistava ja ikäänkuin kaikki sydämestään halusivat tukea heitä. Myötätunto oli siellä.

Kaiken erillaisten kokemusten jälkeen huomaa miten monta tapaa on lähestyä joogan ydintä. Ja tuttu astangan loiste saa taas hymyilemään, ei puhetta, keskittynyt hengityksen kohina.

Frank

Frank ja Uljas 1

Share

Meri Tiitola kirjoittaa:

Vesa Kotila pyysi minua kirjoittamaan tänne jotakin tulevan mantrakurssin vuoksi. Mieleeni ilmaantuikin piakkoin eräs 50 kilometrin kävelijä, jonka televisiohaastattelun näin muutama vuosi sitten. Hän oli juuri voittanut MM- tai Olympiakultaa aivan ylivoimaisesti. Toimittaja haastatteli urheilijaa ja kysyi, että ajatteliko hän voittoa jo pitkän aikaa ennen maalia, kun kaikki kilpakumppanit olivat niin kaukana takana. Kävelijä sanoi, että ei, hän ei voi ajatella voittoa etukäteen, koska silloin hänen kehonsa jännittyy ja kävelemisestä tulee vaikeaa. Tämä lausunto pulpahtelee mieleeni säännöllisin väliajoin.

Joogan filosofia esittää, että kaiken pahan alku ja juuri on se, ettemme suostu olemaan nykyhetkessä. Kaipaamme jotakin miellyttävää, tai sitten pois siitä, mikä ei ole miellyttävää. Mantran resitoiminen ja muut joogaharjoitukset tuovat meidät aina uudestaan tähän hetkeen. Emme pyri äänen avulla toiseen aikaan tai paikkaan, jossa asiat ovat paremmin (tai huonommin), vaan ääni tekee lopulta tästä hetkestä ja paikasta paremman. Tulen aina uudelleen pois siitä, mikä haluaisin olla, takaisin siihen mikä nyt olen. Useinhan sitä haluaisi, etta oma ääni ja se mitä sillä tekee, olisi "täydellistä" ja että kaikki pitäisivät siitä, mutta silloin on aina pois nykyhetkestä ja keho jännittyy, ääni kiristyy, pipo kiristyy... Paras vaihtoehto on suostua siihen, mikä on nyt. Tämä kaikki ei tietenkään tarkoita sitä, etta lakkaisimme kehittämästä itseämme. Mutta, kuten mm. Bhagavad-Gītā sanoo, voimme tehdä asioita ilman, etta takerrumme työn tuloksiin tai tavoittelemme sen avulla jotakin asemaa. Voin harjoittaa ääntäni ja pyrkiä parempaan, ilman että olen tyytymätön tämän hetkiseen tilanteeseeni.

Lempiajatukseni tähän liittyen löytyy Patañjalin Yoga-sūtrasta : "tyytyväisyydestä seuraa korkein onnellisuus". Ei niin, että voimme olla onnellisia sitten, kun elämässä kaikki on hienosti vaan olemalla tyytyväisiä kulloiseenkin tilanteeseen tulemme onnellisiksi.

Meri